maanantai 10. kesäkuuta 2013

Pikku Myyn vierailu



Tällainen tyyppi saapui meille postissa torstaina. Sen on maailmalle lähettänyt Väinö 2v. Pikku Myy kiertää perheissä ympäri Suomea kesän ja saapuu kotiinsa syyskuussa. Perheitä on yhteensä 28.Idea lähti naamakirjan osta /myy /vaihda muumituotteita pulinat-ryhmästä. Idean keksijä siis kirjoitti palstalle ja kysyi, olisiko kiinnostuneita. Kaikki heti vastanneet pääsivät mukaan rinkiin. =)



Myyllä on mukava vihkonen, johon saa lisätä tarinansa hänen visiitistään. Mukaan lisätään myös kuva sisältäen tietenkin tämän pienen seikkailijan. Harmi kun Myyn matka oli vasta alussa, vihkossa oli vain muutama tarina. =)




Salossa oli sattumalta Lasten laulukaupunki juuri sinä torstaina kun vierailija saapui. Esiintyjinä oli Micats, vuonna -94 perustettu viiden(5) Mikan musiikillinen ryhmittymä joka panostaa myös ulkomusiikillisiin seikkoihin. Orkesterin musiikin vaikuttajana toimii Stray Cats ja Brian Setzer jonka musiikista ohjelmisto pelkästään koostuu.

Pikku Myy pääsi lavalle bändin kanssa ja hänet myös esiteltiin yleisölle taustoineen päivineen. Myy vietti koko keikan lavalla laulajan jalkojen juuressa!










Lauantaina Myy pääsi myös Maijun syliin ja askartelupuoti Mulperin järjestämään tilaisuuteen. Tänään lähetin hänet eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Kova myymään....myi rumpalin pellit ja kapulat yhdelle koiralle... Höh!

    VastaaPoista
  2. Riitta Sinikka, eikö olekin herttainen idea!

    Anonyymi, kääk, toivottavasti rumpali saa kamansa takaisin!

    VastaaPoista
  3. Myy mitä muut ja Myy myy loput... 😉

    VastaaPoista