maanantai 20. heinäkuuta 2009

Lomalla




Lomalla tuli käytyä monessa paikassa. Mennessä piti tietenkin käydä Jalasjärven Juustoportista ostamassa herkkuja. Juustoja kassin täydeltä. Aina yhtä ihania herkkuja. Leipäjuustoa megapakkaus kera taivaallisen lakkahillon! Myös toffeet ovat herkkua. Siellä pääsee maistelemaan eri juustoja. Ei tarvitse ostaa sikaa säkissä.
Pienemmät asiakkaat pääsevät lypsämään leikkilehmää. Aina siellä on yhtä täyttä. Lounas oli kyllä tällä kertaa pettymys. Salaatin kanssa saa vetää fetaa ja leipäjuustoa niin paljon kuin jaksaa. Jälkiruuaksi erilaisia juustoja. Sitä voikin sitten loppuviikon kukkia ihan omaksi ja muiden iloksi =)

Käläviän eläinpuistossa piti tietenkin käydä. Siellä oli jälleen Lehmä-ko... Viime vuonna ihmettelin, että onpas tällä lehmällä hassu nimi: lehmäko. Joku sitten hienovaraisesti valaisi, että eläinten nimet lukee kummallakin kotimaisella. Krrhöm...
Traktoreita oli varmaan 20 erilaista. Kissoja ja koiria saa silittää. Herttainen paikka.

Lisäksi oli pakko käydä Kälviällä Heinikassa, joka myy skräppäystarvikkeita sun muita. Ostin sieltä ihania papereita ja pari leimaa. Niissä merkeissä palaan myöhemmin asiaan.
Siellä oli ihana pienen pieni musta koiruus, joka oli varsinainen sylivauva.
Suosittelen paikkaa lämpimästi, mutta varoitan myös: kalliiksi tulee! Ei muuten, mutta siellä tosiaan on vaikka mitä! Alkoi taas ideat pyöriä päässä.

Kokkolan Siluetista ostin Tildatuotteita ukkosella. Sopivasti oli nauhat tarjouksessa.
Voi että kun tekisi mieli avata tänne oma askarteluliike. Oliskos se vielä kivaa jos se olisi työ?
(Muoks. Linkit oli väärin. Nyt toivottavasti korjattu)

2 kommenttia:

  1. eikös ole ihana paikka tuo käläfviän eläinpuisto,käydään myös siellä kerran kesässä ,varsinkin traktoreita ihastelemassa.

    VastaaPoista
  2. Juu, on se. Jotenkin kotoisa ja lempeä paikka .

    VastaaPoista